Couperosa / teleangiektasia

Coupersosa, lääketieteelliseltä termiltään teleangiektasia, johtuu hiussuonien pysyvästä laajenemisesta, mikä aiheuttaa kasvojen punoitusta. Verisuonien seinämät voivat heikentyä erilaisista syistä, ja virtaavan veren paineen kohoamisesta saattaa aiheutua lisää punoitusta kasvoille.

Couperosa-ihon oireet

Lievimmillään couperosa on ihon punoitusta kasvojen keskialueella. Couperosa oireilee kuumotuksena, punoituksena ja punoittavilla ihoalueilla on pysyvästi laajentuneita verisuonia. Laajentuneet hiusverisuonet näkyvät iholla ohuina punaisina tai sinertävän punaisina viiruina. Couperosa näkyy ihossa selkeänä punoituksena, joka johtuu verentungoksesta pintaverisuonistossa ja heikentyneiden verisuonien laajenemisesta.

Muutoksia voi olla ihon hiussuonissa, kapillaareissa, pienissä valtimoissa, arterioileissa ja venuleissa. Jos suonet näkyvät sinertävinä, muutokset ovat yleensä laskimoissa. Couperosa esiintyy useimmiten poskien ja nenän alueella. Couperosa voi hoitamattomana ja pahimmillaan muuttua ruusufinniksi.

Couperosalle altistavat tekijät

Naisilla esiintyy miehiä useammin couperosaa, todennäköisesti hormonaalisista syistä johtuen. Miehillä iho on usein myös vahvempi ja paksumpi, jolloin se kestää paremmin ympäristön ja ilmaston haittavaikutuksia. Usein teleangiektasia puhkeaa 30-50 vuoden iässä, mutta sitä voi olla myös nuoremmilla. Paleltumat tai kovakouraiset käsittelyt altistavat ihoa teleangiektasialle. Yleisimpinä tekijöinä couperosaan puhkeamiseen pidetään hiussuonten seinämien heikkoutta, perinnöllisyyttä ja liiallista auringonottoa.

Iho voi myös herkistyä erilaisista sisäisistä tai ulkoisista tekijöistä johtuen, kuten ympäristö, ilmansaasteet, aurinko, stressi, elämäntyyli, saunominen, voimakasta fyysistä suoritusta vaativa työ tai harrastus, kuten esimerkiksi painonnosto yms., iholle epäsopivat ihonhoitotuotteet sekä ikääntyminen voivat altistaa couperosalle. Merkittävässä roolissa couperosa-ihon syntyyn ovat myös ruokavalio, elämäntavat, hormonitoiminta sekä erilaiset lääkitykset.

Couperosan hoito

Herkistynyttä ja punoittavaa ihoa voidaan yleensä rauhoittaa ja tasapainottaa oikeanlaisella ja omalle iholle sopivalla ihon kotihoidolla, hyvillä elämäntavoilla sekä yksilöllisesti räätälöidyllä ruokavaliolla. Myös couperosaa ärsyttävien tekijöiden välttäminen on tärkeää. Mikäli ihossa on jo selvästi laajentuneita hiusverisuonia, ei näitä yleensä pystytä poistamaan ihonhoitotuotteilla tai ruokavaliolla, vaan hiussuonien poisto vaatii usein hoitolahoitoa kuten laser-, valoimpulssi- tai diatermia-hoitoa.

Couperosa-ihon oikeanlainen kotihoito on tärkeää, sillä Suomen säät etenkin ruokkivat sen syntyä sekä pahentavat oireita. Ihon suojakerroksen vahvistaminen on avain, kun halutaan tasapainottaa ihon herkkyyttä ja vähentää ihon punoitusta. Oikealla ihonhoidolla ja sopivilla tuotteilla voidaan myös vahvistaa pintaverisuonistoa. Myös ihon oikeanlainen suojaaminen on tärkeää couperosa-ihon hoidossa. Koska couperosaa ja ihon punoittelua voi esiintyä hyvin erilaisilla ihoilla ja eri asteisena, ei kaikkia tapauksia voida hoitaa samalla tavalla. Oleellista on selvittää couperosan tai punoittelun taustalla vaikuttavat syyt, sekä antaa ihonhoidon ammattilaisen analysoida iho ja ihotyyppi, jotta asiakkaalle löydetään juuri hänen ihoaan parhaiten palvelevat hoitorutiinit.

Face It -ihovalmennus couperosa-iholle

Suosittelemme couperosan ja punoittelun hoitoon 3 kuukauden pituista Face It -ihovalmennusta, jossa saat ihoterapeutin sekä ravintovalmentajan tarkat ohjeet, kuinka voit hoitaa ihoasi sekä ulkoisesti että sisäisesti. Valmennuksen pituuteen vaikuttaa myös muut ihossasi tai terveydessäsi esiintyvät mahdolliset ongelmat.

Face It -lisäpalvelut couperosa-iholle

Hoitolahoidoilla herkkää couperoottista ihoa pyritään vahvistamaan, kosteuttamaan ja rauhoittamaan. Rauhoittavilla naamioilla ja tehotuotteilla ihon punoitusta, kirvelyä ja kiristelyä voidaan vähentää. Kosmetologi osaa myös valita sinun ihollesi sopivan kuorinnan, jotta se ei ärsytä herkkää ihoa. Todella tulehtunutta tai ärtynyttä ihoa ei välttämättä voi kuoria lainkaan, mutta se ei sulje pois hoitolahoitoja. Kuorinnan sijasta hoidossa voidaan keskittyä vahvistamaan ihon suojamuuria ja rauhoittamaan tulehdusta.

Ihostasi sekä tarpeistasi riippuen ihoterapeuttimme voi toteuttaa Face It -ihovalmennuksesi yhteydessä hoitavan Dermalogica-kasvohoidon tai astetta tehokkaamman ja ihoa korjaavan Medik8-kasvohoidon. Face It -valmennuksesi yhteydessä saat ihoterapeutin suosituksen ihollesi parhaimmasta hoitolahoidosta. Hoitolahoidot voidaan toteuttaa missä vaiheessa vain valmennustasi. Lisäpalveluina toteutettavat kasvohoidot toteutetaan Blue Lagoonin toimipisteessä (Helsinki / Espoo).